Työttömien ja turvapaikanhakijoiden vastakkainasettelu ei palvele ketään

Viimeisten lukujen mukaan Suomessa on 361 000 työtöntä työnhakijaa. Suomeen on viime syksystä alkaen saapunut 30 000 turvapaikanhakijaa, joista yli 12 00 on saanut tai saamassa turvapaikan.

Kuinka rakentaa itsensä uudeksi? Se on kysymys, jonka kanssa kamppailee niin pitkäaikaistyötön kuin Suomeen saapunut turvapaikanhakija. Meistä jokainen haluaa elää elämänsä edes jokseenkin säällisesti. Pitää huoli läheisistään ja saada ruoka pöytään. Olla turvassa, tarjota turvaa rakkaille. Elää ihan tavallista elämää ilman, että joka päivä on mentävä nukkkumaan mukana huoli huomisesta.

Jokainen meistä tietää, ettei Suomen isoin ongelma ole turvapaikanhakijoiden määrä. He muodostavat vain muutaman prosentin kaikista apua tarvitsevista. Heidän turvallisen elämänsä mahdollistamiseen ei myöskään mene suurinta osaa yhteisistä rahoista. Paljon suurempi summa yhteisiä rahoja piilotetaan joka vuosi veroparatiiseihin ja verokikkailuun. Meidän suurin ongelmamme on nykyinen ilmapiiri, jossa empatiaa pidetään piipertämisenä ja tunnekylmyyttä järkeilynä. Heikoimpia ei muka ole varaa auttaa. Ei kotimaassa, ei ulkomailla, ei naapurissa.

Mitä tapahtuisi jos pakolaiset pyrkisivät Eurooppaan Välimeren sijasta Itämeren kautta? Näkisimmekö tilanteen toisin jos poimisimme kylmettyneitä ihmisiä ja hukkuneiden ruumiita omilta mökkirannoiltamme? Kuinka pitkälle meidän on mentävä, jotta heräämme jälleen pitämään huolta toisistamme? Kuinka monen vanhuksen täytyy maata monta tuntia likaisissa vaipoissaan ja kuinka monen elämästä eksyneen nuoren hukkua unohdettuna pizzalaatikoiden keskelle vain koska on heikkoutta haluta auttaa toista? Kuinka monta ihmistä haluamme vielä ajaa nurkkaan, kituuttamaan läpi elämän joten kuten, kun työelämä ei huoli eikä yhteiskunta tue uusien mahdollisuuksien löytämiseen? Tähän tilanteeseenhan oleskeluluvan saaneet turvapaikanhakijat joutuvat.

Epäilemättä on monta ryhmää, joita hyödyttää huomion siirtäminen isommista kokonaisuuksista maahanmuuttajien syyttelyyn ja työttömien leimaamiseen laiskoiksi. Jos näin ei tehtäisi, saattaisimme havahtua huomaamaan, että samaan aikaan meidän yhteisiä, julkisia ja yhdenvertaisia palveluita yksityistetään ja yhteiskunnassa kaikille aiemmin samat eväät antanutta koulutusjärjestelmää romutetaan. Tämä pahan olon tunne hukkaa alleen sen, että meillä on aidosti mahdollisuus valita millaista Suomea yhdessä rakennamme. Me voimme tehdä politiikkaa, jolla heikommassa asemassa olevia tuetaan. Politiikkaa, jossa heikoimmilta leikkaamisen sijaan tukimme mahdollisuudet kiertää veroja. Etsitään uusia ratkaisuja, joiden avulla pystymme toteuttamaan yhteisvastuun toisistamme. Rakennetaan uudelleen luottamus toisiimme.

Meillä on mahdollisuus lisätä työpaikkoja ja lisätä ihmisten osallisuutta. Pitää huolta siitä, että Suomessa voi elää hyvää elämää ja suunnitella tulevaisuuttaan luottavaisena.