Osaamispolku 2030: SDP:n haluaa nostaa Suomen koulutuksen kärkimaaksi
Suomi tunnetaan maailmalla koulutuksesta. Olemme linjanneet, että tällä vuosikymmenellä meidän on jälleen otettava paikkamme koulutuksen kärkimaana. Suomen menestys ja globaali rooli rakentuvat koulutuksen, tutkimuksen ja uusien innovaatioiden varaan. Se on tärkeää paitsi Suomelle itselleen, myös siksi että kestävän kehityksen yhteiskuntien rakentamisen kannalta osaaminen ja sivistys on aivan keskiössä. Ne kuuluvat kaikille.
SDP:n Osaamispolku 2030 on pidemmän aikavälin visio koulutuksen ja sivistyksen kehittämiseksi Suomessa. SDP haluaa nostaa kaikkien suomalaisten osaamistasoa, parantaa koulutuksen tasa-arvoa ja rakentaa yhteiskuntaa, jossa jatkuva oppiminen on aidosti mahdollista kaikille. SDP uskoo, että kaiken päätöksenteon tulee pohjautua tutkittuun tietoon.
Tilaisuuden alustajat:
SDP:n koulutuspoliittisen työryhmän pj, dosentti PILVI TORSTI
Liikenne- ja viestintäministeri, kansanedustaja TIMO HARAKKA
Apulaispormestari, kansanedustajaehdokas NASIMA RAZMYAR
Professori emeritus, kansanedustajaehdokas JUKKA KEKKONEN
Keskustelemassa mukana:
Akavan puheenjohtaja MARIA LÖFGREN
Helsingin yliopiston rehtori SARI LINDBLOM
Helsingin yliopiston apulaisprofessori VENLA BERNELIUS
Opetus- ja kulttuuriministeriön kansliapäällikkö ANITA LEHIKOINEN
Jatkuvan oppimisen ja työllisyyden palvelukeskuksen johtaja KIRSI HEINIVIRTA
Elinkeinoelämän keskusliiton osaamisen ja innovaatioasioiden johtaja RIIKKA HEIKINHEIMO
Tervetuloa Osaamispolku 2030 -keskusteluun 14.2. klo 12-14 Tiedekulman Think Loungeen
(Yliopistonkatu 4, Helsinki). Arvioimme, mihin tällä hallituskaudella olemme päässeet ja mihin suuntaamme nyt.
Jaa tämä artikkeli