Arvopuntari – Arvoliiton vaalipaneeli

Arvot puntarissa. Mihin Suomi suuntaa kuntavaalien jälkeen? Arvoliiton kuntavaalipaneeli perjantaina 28.5.2021 kello 10–11. 

Kesäkuun kuntavaaleissa tehdään isoja päätöksiä siitä, millaista tulevaisuutta kohti Suomi suuntaa koronapandemian jälkeen. Kuntien ennestäänkin vaikea taloustilanne on vain syventynyt, ja paineita leikkauksiin on valtion tukitoimista huolimatta. 

Jos talouden tasapainoa haetaan leikkaamalla palvelujen laadusta, kriisin jäljet tulevat näkymään vuosikymmeniä. Yhteiskunnallisten yritysten tavoitteena on vaikuttaa kuntien julkisiin hankintoihin ja vastuullisten palvelujen valintaan sekä nostaa esille uusia innovatiivisia malleja sekä rahoitukseen että palveluiden yhteiskehittämiseen.  

Näistä teemoista keskustellaan Arvopuntarissa, Arvoliiton kuntavaalipaneelissa, perjantaina 28.5. kello 10–11. Panelisteina toimivat Janina Andersson (Vihr.), Hilkka Kemppi (Kesk.), Nasima Razmyar (SDP), Pirkko Ruohonen-Lerner (PS), Paavo Arhinmäki (Vas.) ja Elina Valtonen (Kok.)

Mukana keskustelussa ovat SOS-lapsikyläLahden Diakonialaitos ja Setlementtiliitto.

Tilaisuuden juontavat Ulla Nord ja Katja Anoschkin Arvoliitosta.

Vaalipaneeli käydään Teamsissa.
Paneeli on tarkoitettu vain ennakkoon ilmoittautuneille. Ilmoittauduthan viimeistään keskiviikkona 26.5. klo 14. Arvoliiton kautta.