Lasten ja nuorten hyvinvointi on turvattava koronakriisin keskellä

Pääkaupunkiseudun kunnat päättivät eilen avata lasten ja nuorten vapaa-ajan toimintoja rajoitetusti. On syntynyt ihmetystä siitä, miksi valtion ja kaupunkien näkökannat eroavat tässä kysymyksessä. Avaan tässä vähän pidemmin, miksi kulttuurin ja vapaa-ajan apulaispormestarina olen puolustanut lasten oikeutta vapaa-ajan harrastuksiin.

Asiat näyttävät hyvin erilaiselta kaupungin kuin ministeriön näkökulmasta. Keskustelen päivittäin niiden ihmisten kanssa, jotka työssään kohtaavat lapsia ja nuoria ja saan valtavasti palautetta vanhemmilta ja nuorten läheisiltä. He tuntevat arjen, ja näkevät sen muutoksen, joka on viimeisen vuoden aikana tapahtunut. Nuorisotyöntekijät, valmentajat, nuoristyötä tekevät järjestöt, kuraattorit, koulupsykologit jne. Viesti on vakava. Pahoinvointi on lisääntynyt, ja liian monet nuoret putoavat valmentajan tai nuorisotyöntekijän ulottumattomiin. Asiantuntijat ovat vahvasti sitä mieltä, että meidän on vastattava lasten ja nuorten tarpeisiin. Päätöstä ei ole tehty kevyin perustein, eikä todellakaan poliittisin perustein. Päätös on tehty lasten etu edellä. Se päätös voidaan myös päivässä muuttaa, jos tilanne sitä vaatii.

Arvostan valtavasti niitä viestejä, joita olen saanut lasten ja nuorten parissa työskenteleviltä. Tiedän, että he tekevät työtään vahvalla ammattietiikalla ja yhteiskunnan heikoimpia puolustaen. Perustan oman kantani siihen tietoon, jonka olen asiantuntijoilta saanut. Lasten ja nuorten pahoinvoinnin lisääntymisestä ei löydy mittareita Hesarin ja Ylen etusivulta. Koronatilanteen vakavuutta ei kukaan vähättele. Voimme silti tehdä valintoja, joilla kevennetään lasten ja nuorten taakkaa ja annetaan aikuisten kantaa siitä suurempi osa.  

Kommentit

Jätä kommentti