Olen saanut toimia kuluneen valtuustokauden kulttuurin ja vapaa-ajan apulaispormestarina. On ollut hienoa tehdä töitä rakastamiensa asioiden parissa. Helsinki on vireä kulttuurin pääkaupunki. Täältä löytyy kaikkea lähiöiden underground -kulttuurista kansainvälisen tason korkeakulttuuriin. Tällä kaudella on syntynyt paljon uutta niin kaupungin kuin vapaan kulttuurikentän toimesta. Helsinkiin on muun muassa avattu suurta kansainvälistäkin huomiota saaneet Amos Rex ja Oodi, ja tänä kesänä pääsemme nauttimaan myös Helsinki Biennaalista. Olen tehnyt paljon työtä myös uuden arkkitehtuuri- ja designmuseon eteen, ja nyt sekin näyttää etenevän.
Yksi hienoimpia asioita tältä kaudelta on ollut Kulttuurin kummilapset -palvelu. Kaikki vuodesta 2020 eteenpäin syntyvät helsinkiläiset lapset kutsutaan kulttuurin kummilapsiksi. Kummilapset saavat kutsun vuosittain kahteen maksuttomaan tapahtumaan, kunnes lapsi aloittaa koulun. Tämä on upeaa, kaikille tasa-arvoista kulttuurikasvatusta. Tällaiset ruohonjuuritason kulttuuripalvelut eivät aina näy ulospäin, mutta kaupungissa tehdään paljon kulttuurityötä päiväkodeissa, kouluissa ja vanhustenpalveluissa. On tärkeää, että kulttuuri on kaikkialla siellä, missä ihmiset ovat.
Kauden alussa tein avauksen Helsingin ”yöpormestarista” ja yöelämän kehittämisestä. Aloitteestani Helsingille palkattiinkin yöluotsi. Kulttuuri liittyy kiinteästi ilta- ja yöelämän kehittämiseen. Eräs huoli jo ennen koronaa oli keikkapaikkojen katoaminen Helsingin keskustasta. Tämä osoittaa, että kulttuuria on ajateltava kokonaisvaltaisesti, aina kaavoituksesta asti. On hienoa, että Konepajan alueelle on nyt syntymässä uusi kulttuurin ja iltaelämän kehto. Helsingissä täytyy olla tiloja monipuolisille musiikki- ja kulttuuritapahtumille.
Valtuustokauden loppupuolta on tietysti varjostanut koronan aiheuttamat rajoitukset. On ollut raskasta, että lähes koko oma toimiala on ollut suljettu. Elävä kaupunkikulttuuri on juuri yksi niistä syistä, miksi ihmiset haluavat asua kaupungeissa. Viimeisen vuoden aikana emme ole juurikaan päässeet siitä nauttimaan. Helsingin kaupunki on kaikin keinoin pyrkinyt tukemaan alaa. Jaoimme viime syksynä 3 miljoona euroa ylimääräisiä avustuksia. Tänä keväänä osin SDP:n aloitteen ansiosta kehitimme henkilöstölle virikeseteliedun, joka tuo kulttuuri-, tapahtuma- ja liikunta-alalle yli 7 miljoonan euron piristysruiskeen. Pari viikkoa sitten kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta päätti johdollani esittää 3,5 miljoonan euron korona-avustuksia kulttuuri- ja liikuntatoimijoille.
SDP Helsinki on nostanut kulttuurin yhdeksi kuntavaalien kärkiteemaksi. Toivon, että se olisi kaikkien puolueiden kärkiteemojen joukossa. Nyt jos koskaan tarvitaan kaupungeissa ja kunnissa kulttuurin puolustajia. Me sosialidemokraatit olemme tehneet pitkäjänteistä työtä sen eteen, että Helsingissä kukoistaa monipuolinen kulttuurielämä. Olemme tukeneet niin isoja kuin pieniä, vanhoja kuin uusia toimijoita. Olemme halunneet luoda edellytyksiä elävälle kulttuurille ja luovuuden kukoistukselle. Tätä työtä haluamme jatkaa myös tulevalla kaudella.
Kommentit