Elokuun kuukausikirje

Uusi lukuvuosi on käynnistynyt Helsingissä – menestystä koulutyöhön kaikille lapsille, nuorille, perheille sekä kasvatuksen ja koulutuksen ammattilaisille!

Kaupungintalon kesä on kulunut palkkakriisin selvittelyssä. Nyt lomien jälkeen myös muut työt jatkuvat ja on aika pienelle katsaukselle siihen, mitä kaikkea syksy tuo tullessaan kasvatuksen ja koulutuksen toimialalle. Tämä syksy tarkoittaa itselleni toista lukuvuotta toimialan apulaispormestarina ja toivon meille kaikille opintäyteistä vuotta.


Palkanmaksun ongelmat

Helsingin palkanmaksun ongelmista on tällä viikolla saatu niin kaupungin sisäisiä kuin julkisiakin katsauksia pormestarilta ja henkilöstöpäälliköltä. Hyvä uutinen on, että virheellisten palkkojen sumaa on saatu voimakkaasti purettua, mutta huono uutinen on, että palkanmaksun vaikeudet tulevat jatkumaan vielä kuukausia. Tilanteeseen johtaneiden teknisten haasteiden, järjestelmähaasteiden, henkilöstöhaasteiden ja työnjaon haasteiden kestävä ratkaiseminen vie aikaa. Tätä työtä kaupungin johto nyt sitoutuneesti tekee. Kasvatuksen ja koulutuksen toimialan osalta tilanne on työllistänyt valtavasti esihenkilöstöämme ja näen, että palkanmaksun ammattilaisilta kaskon esihenkilöille valunut työtaakka pitää korjata.

Tilanteen selvittäminen ja vastuu kokonaisuudesta ovat herättäneet jonkin verran keskustelua. Helsinki on viime valtuustokaudella aloitetun pormestarimallin myötä jakanut vastuuta eri osa-alueiden johtamisesta. Pormestari vastaa kaupunginkanslian johtamisesta ja HR- ja palkka-asiat kuuluvat sinne. Apulaispormestarit vastaavat kukin omista toimialoistaan. Itse vastaan kasvatuksen ja koulutuksen toimialan päätöksentekoon liittyvistä asioista lautakunnan puheenjohtajuuden kautta. Palkanmaksu tai sen operatiivisten käytäntöjen korjaaminen eivät kuulu toimialoille ja siten apulaispormestareiden toimivaltaan. Me kaupunginhallituksen jäsenet voimme päätöksin vaatia ja ohjata tilannetta, mutta operatiivinen toiminta on pormestarin ja muun kaupunginkanslian johdon käsissä. Jokainen meistä kyllä haluaa tehdä kaikkensa kriisin ratkaisemiseksi. Johtamisjärjestelmää pitää jatkossa tarkastella.

Olen saanut paljon viestejä tilanteesta ja jokainen tapaus, jossa palkanmaksun ongelmat ovat aiheuttaneet inhimillisen kriisin, ovat sydäntäsärkeviä. En voi korostaa tarpeeksi, kuinka pahoillani kaikesta olen. Valoa on jo nähtävissä, vaikka tilanne on edelleen vaikea.


Syksyn keskeisiä kuulumisia

Työ toimialalla on alkanut lomakauden jälkeen vauhdilla. Yksi keskeisistä projekteistamme on Kasvatus ja koulutus 2030 -työ, jolla luomme strategista visiota toimialan pitkäjänteiseksi kehittämiseksi. Aiemmin palveluitamme on kehitetty ja työstetty valtuustokausien, eli neljän vuoden aikajänteellä, ja nyt katsomme ensimmäistä kertaa pidemmälle. Strategia valmistuu syksyn aikana ja otetaan käyttöön ensi vuonna. Olen itse sitä mieltä, että kasvatuksen ja koulutuksen, eli oppimisen ja sivistyksen kehittäminen ei tapahdu hetkessä, vaan vaatii pitkäjänteisyyttä ja selkeitä askelmerkkejä tulevaan.

Työ varhaiskasvatuksen henkilöstön saatavuuden edistämisen koordinaatioryhmässä etenee. Seuraava kokouksemme on ensi viikolla ja paneudumme myönteisen erityiskohtelun rahoitukseen sekä ammatillisen koulutuksen koulutuspolkuihin, joilla voimme kouluttaa lastenhoitajia alalle.

Tulen tänä syksynä vierailemaan jokaisen suurpiirin alueella. On mahtavaa nähdä eri toimipisteitä ja tavata osaavaa henkilöstöämme. Odotan vierailuja kovasti ja jo ensi viikolla luvassa on eteläinen suurpiiri, jossa käyn päiväkoti Virkkulassa ja Kruununhaan yläasteella.

Olen kesän aikana iloinnut kovasti kulttuurin ja tapahtumien paluusta Helsinkiin. Tänään vietämme Helsingin Juhlaviikkojen avajaisia ja olen hyvin onnellinen siitä, että tämä upea kulttuurielämys on taas kaupunkilaisille tarjolla.

Pidetään yhteyttä!
Nasima

Kommentit

Jätä kommentti