Ääntä sukupuolivähemmistöjen oikeuksien puolesta!

Helsinki on pukeutunut tällä viikolla sateenkaaren väreihin. On upeaa nähdä, kuinka moni yritys ja julkinen taho on lähtenyt tukemaan Pridea lipuin ja sateenkaarivärityksin. Kaikenlainen tuki seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen ihmisoikeuksille on tärkeää ja sateenkaarivärit osaltaan viestivät sitä, että Helsingissä vähemmistöjen oikeuksista pidetään huolta. Pride-viikon ohjelmaan kuuluu lukuisia tapahtumia ja juhlia. Viikko huipentuu lauantain Pride-kulkueeseen ja puistojuhlaan, jotka keräävät kymmeniä tuhansia osallistujia. Helsinki Priden teemana on tällä kertaa ääni. Tarkoituksena on antaa tilaa niille, joiden ääni ei yleensä yhteiskunnassa kuulu.

Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeudet ovat olleet viime vuosina paljon tapetilla, ja myös edistystä on tapahtunut. Kaksi suurta voittoa ihmisoikeuksien saralla ovat olleet tasa-arvoinen avioliittolaki sekä äitiyslaki. Merkittävää on, että molemmat näistä toteutuivat kansalaisaloitteen seurauksena. Molempien aloitteiden puolesta pidettiin siis paljon ääntä ja se ääni kantoi.

Ääntä tarvitaan edelleen. Sukupuolivähemmistöjen oikeudet eivät ole edenneet toivotulla tavalla. Translain kokonaisuudistus on välttämätöntä toteuttaa heti seuraavan hallituskauden alussa. Transsukupuolisilla henkilöillä on oltava itse oikeus määrittää sukupuolensa ja sterilisaatiovaatimuksesta on luovuttava. Myös 18-vuoden ikäraja sukupuolen juridisessa muutoksessa on ongelmallinen. Moni on tiennyt aivan pienestä pitäen kuuluvansa muuhun sukupuoleen, kuin mitä juridisesti edustaa. Se, että virallista muutosta joutuu odottamaan täysi-ikäiseksi saakka, on erittäin raskasta lapselle ja nuorelle.

Nyt toivonkin, että suomalaiset olisivat seuraavaksi valmiita pitämään ääntä sukupuolivähemmistöjen oikeuksien puolesta. Kannan erityistä huolta lapsista ja nuorista, jotka kuuluvat sukupuolivähemmistöihin. He eivät välttämättä saa tukea tai apua tarvitessaan, ja yksinjääminen vaikeassa tilanteessa voi johtaa mielenterveyden ongelmiin. Itsemurhariski on transnuorilla tutkimusten mukaan hälyttävän suuri.

Sukupuolen moninaisuus pitää osata huomioida myös Helsingin kaupungin työssä. Päiväkodeissa, kouluissa ja nuorisotyössä on kohdattava jokainen lapsi ja nuori tasa-arvoisena, moninaisuutta kunnioittaen. Trans- tai muunsukupuolinen nuori voi joutua koulussa kiusatuksi tai ei saa kotoa hyväksyntää. On tärkeää, että jokainen nuori löytää turvallisen aikuisen, jonka kanssa voi keskustella omasta identiteetistä ja saada tukea ja tietoa.

Translain uudistus on tärkeä lainsäädännöllinen etappi transihmisten oikeuksien edistämisessä. Silti myös arkipäivän kohtaamisissa voimme tehdä paljon enemmän. Helsingin kaupunki on vahvasti ilmaissut tukensa Pridelle lipuin ja sateenkaaren värein. On tärkeää muistaa toteuttaa samoja arvoja vuoden ympäri kaupungin jokaisessa palvelussa.

Kommentit

Jätä kommentti