Viikonloppuna saimme jälleen kerran lukea vanhustenhoidon järkyttävästä tilasta. Tällä kertaa uutinen oli se kaikkein surullisin – vanhus oli menehtynyt laiminlyöntien seurauksena. Kyse ei kuitenkaan ole yksittäistapauksesta. Vanhusten hoivassa ilmenee jatkuvasti epäkohtia: henkilökunnan ylikuormittumista, haamuhoitajia, virheitä kotihoidon käynneissä ja niin edelleen. Tarinat ovat surullista luettavaa.

Suomi on lähes kaikilla mittareilla yksi maailman menestyneimmistä valtioista. Silti monet Suomea köyhemmät ja kehittymättömämmät valtiot onnistuvat pitämään vanhuksistaan paljon parempaa huolta. Mikä hyvinvointivaltio on sellainen, jossa vanhuutta joutuu pelkäämään? Suomesta tuskin löytyy yhtään puoluetta tai muuta tahoa, joka olisi eri mieltä siitä, että jokainen ihminen ansaitsee arvokkaan vanhuuden. Miksi tässä tavoitteessa ei kuitenkaan onnistuta?

Nyt kritiikki kohdistuu ansaitusti yhteen yksityisen sektorin toimijaan. Totuus on, että epäkohtia löytyy myös muista toimijoista. Eikä julkinen sektorikaan voi säästyä kritiikiltä. On silti selvää, että kun vanhusten hoivalla ryhdytään tekemään bisnestä, ajaudutaan voitontavoittelun vuoksi tilanteeseen, jossa palvelujen laadusta tingitään. Julkisen sektorin prosesseissa voi olla tehostamisen varaa, mutta raha ei ainakaan valu johtajien jättimäisiin palkkoihin tai osakkeenomistajien osinkoihin.

Vanhustenhoito on laitettava koko valtakunnan tasolla viipymättä kuntoon. Inhimillinen ja arvokas kohtelu elämän ehtoopuolella kuuluu aivan jokaiselle – riippumatta varallisuudesta tai eläkkeen suuruudesta. Viime päivien uutisten on syytä toimia herätyksenä jokaiselle päättäjälle. On hyvinvointivaltion kunniakysymys, että asiaan tartutaan ja epäkohdat korjataan vanhustenhoidon asiakkaita, työntekijöitä ja omaisia kuunnellen.