Uusi vuosi on pyörähtänyt käyntiin ja samalla päättyi myös minun perhevapaani. Toinen poikamme syntyi elokuussa ja vietin syyskauden hänen kanssaan kotona. Nyt on mieheni vuoro jäädä kotiin ja minun palata töihin. En voi väittää, että paluu olisi pelkästään helppo. Palan halusta tarttua jälleen työhöni ja Helsingin kaupunkipolitiikkaan. Silti on myönnettävä, että vauvaa tulee ikävä ja kotoa lähteminen tuntuu välillä vaikealta. Apulaispormestarin työviikot voivat helposti venyä 50-60-tuntisiksi, mutta varsinkin nyt alussa pyrin pitämään kiinni siitä, että ehdin viettää aikaa vauvan kanssa. Joihinkin iltamenoihin on vain opittava sanomaan ei. Pidän tärkeänä, että kaikilla on mahdollisuus yhdistää perhe ja ura asemasta riippumatta. Onneksi meillä on loistava isovanhempien tukiverkosto, joka on korvaamaton apu työn ja perhe-elämän yhdistämisessä.

Tuleva vuosi tuo mukanaan monia kiinnostavia asioita. Kesäkuussa koittaa yksi vuoden odotetuimmista tapahtumista, kun Helsinki Biennaalin avajaisia vietetään Helsinki-päivänä 12.6. Vallisaareen sijoittuva, kaikille avoin julkinen taidebiennaali on ainutlaatuinen ja tulee varmasti houkuttelemaan vieraita paljon Helsinkiä kauempaakin. Kansainvälistä kiinnostusta on herättänyt biennaalin sijoittuminen Helsingin saaristoon. Uskon, että jälleen kerran kulttuuri nostaa Helsingin maailmankartalle.

Parasta kulttuurin ja vapaa-ajan apulaispormestarin työssä on sen monipuolisuus. Yksikään päivä ei ole samanlainen. Aiheet vaihtelevat taidebiennaalista ja stadionin remontista lähikirjastoihin ja skeittihalleihin. Jokainen asia on yhtä tärkeä, vaikka ei aina yhtä näkyvä. Töihin palaaminen tuntuu hyvältä, kun saa tehdä työtä rakkaan kotikaupungin, päivä päivältä paremman Helsingin puolesta.