Rauhanprojektilla on päivitystarve

Sanotaan, että EU on rauhanprojekti. Tänään Eurooppa-päivänä mietin, millaiselta rauhanprojektit tänä päivänä näyttävät.

Taloudellisen ja materiaalisen yhteistyön on ajateltu ylläpitävän rauhaa, ja tälle ajatukselle EU on syntynyt. On totta, että tiivistynyt Eurooppa ja Euroopan unionin jäsenmaat ovat pitkään saaneet elää soditta. Nyt Euroopan mantereella kuitenkin soditaan. Aivan EU:n rajalla siviilit pommitetaan kouluissa suojautuessaan, karmaisevaa seksuaalista väkivaltaa käytetään sota-aseena ja hirmuteot vielä osin odottavat paljastumistaan.

EU on tehnyt paljon vastatakseen Venäjän aloittamaan hyökkäyssotaan. Järeät pakotteet ja Ukrainaan virrannut apu on todella merkityksellistä. Näemme kuitenkin, ettei se riitä: Venäjä jatkaa hyökkäystään. Venäjän kohdalla hyökkäystä ei estänyt taloudellinen yhteistyö, ei hyvät aikeet, ja raaka-aineiden kohdalla yhteistyö onkin ajanut EU:n umpikujaan. Riippuvuus venäläisestä tuontienergiasta rahoittaa hyökkäyssotaa joka sekunti noin kymmenellä tuhannella eurolla. Näin ei saa enää koskaan käydä.

Vielä viitisen vuotta sitten moni saattoi suhtautua ajatukseen EU:sta rauhanprojektina vähän vanhentuneena. Eihän meillä nyt enää olisi sellaiseen tarvetta. On onnellista, ettei tulevaisuuden synkkiä aikoja voi etukäteen nähdä, mutta niihin olisi osattava varautua.

Luotan edelleen Euroopan unioniin yhtenä maailman suurimmista rauhanprojekteista. Keskinäinen yhteistyömme kantaa hedelmää ja nyt EU:n jäsenmaat ovat solidaarisuudessaan yhtenäisiä Venäjän edessä, Ukrainan tukena. Rauhanprojektissa on kuitenkin nähtävä, miten aikamme yhteistyö voi päivittyä rauhan takeena, sillä se mikä on tähän asti toiminut, ei ehkä olekaan enää riittävää.

Vaalitaan sitä, mikä on EU:ssa hyvää, ja kehitetään sitä, mikä kehittämistä kaipaa. Hyvää Eurooppa-päivää!

Nasima

Kommentit

Jätä kommentti