Tänään HS uutisoi tutkimuksesta, jonka mukaan joka viides suomea toisena kielenään opiskelevista kuuluisi taitotasoltaan S1-opetukseen, jossa suomea opetellaan ensimmäisenä kielenä. Tästä aiheesta olen puhunut jo kauan, ja on selvää, ettei väestörekisteriin merkitty tieto äidinkielestä ole riittävä peruste suomen kielen oppiryhmäjakoihin, vaan tosiasiallisen osaamisen tulee olla ratkaiseva kriteeri.

Menetämme valtavasti potentiaalia, jos kohtelemme yksilöitä ainoastaan heidän rekisteritietojensa määrittämänä, emmekä näe ihmistä kokonaisuutena. Valitettavan usein tämä kohdistuu nimenomaan maahanmuuttajataustaisiin. Puhun myös omasta kokemuksestani ja siitä, että vaikka aloitin koulun ilman suomen kielen osaamista, on minulle ollut suuri etu käydä kouluni suomeksi suomenkielisten kanssa. Se on varmistanut riittävän kielellisen osaamisen jatko-opintoihin hakeutumiseksi sekä tukevan kiinnittymisen yhteiskuntaan. Laajan kielellisen osaamisen myötä ymmärrys suomalaisesta yhteiskunnasta kasvaa.

S2-opetus on arvokasta ja sitä antavat meillä ammattitaitoiset opettajat. S2-opetukselle on tarpeensa ja se on opetusta tarvitseville äärimmäisen tärkeää. On kuitenkin voitava tarkastella niitä rakenteita, jotka eivät tutkitusti palvele yksilön tai myöskään yhteiskunnan parasta. Nyt käynnissä oleva keskustelu on todella arvokasta ja toivon, että jatkossa taidot ja osaaminen ovat ne kriteerit, joiden mukaisesti lapset saavat tarvitsemaansa ja ansaitsemaansa opetusta.