Puheeni Jyväskylän yliopiston Minna Canth -juhlassa 17.3.2022 Ruusupuistossa.

Arvoisa rehtori, vararehtori, dekaani ja muu juhlaväki, hyvät tasa-arvon ystävät,

kiitos kutsusta tulla puhumaan Minna Canthin luentotapahtumaan. Tulevana lauantaina vietämme Minna Canthin ja tasa-arvon päivää ja nykyisessä maailmantilanteessa se herättää monia ajatuksia.

Dear friends, I’d like to thank the organizers of this event for inviting me here today. It is such an honor to get to speak of Minna Canth, her remarkable work, and the future of equality, which challenges us in many ways.

Perinteisen suomalaisen tasa-arvotyön rinnalle on noussut huutava tarve maailman kriisien ratkaisemiselle ja hätää kärsivien auttamiselle. Globaalin ja lokaalin rajat hälvenevät, kun maailmalla olevat kriisit eivät näy enää vain paikallisesti, vaan ovat koko maailman yhteisiä. Minä sen afgaanitaustaisena pakolaisena tiedän. Nyt empatia ja ajatukset ovat varmasti ukrainalaisten luona, muita kriisialueita unohtamatta.

The war in Ukraine has shown a brutal side of power, a sad ignorance towards international laws and a total lack of empathy, all within one regime. I am certain I am not alone in expressing my deep disappointment with President Putin, but one good thing is for sure: The European Union and the Western allies are now more united than one could ever have imagined beforehand. Of that I am proud and I encourage us to keep going on the united path of justice, equality, rule of law and international cooperation.

”Naiskysymys ei ole ainoastaan naiskysymys vaan ihmiskunnan kysymys”. Näin sanoi Minna Canth ja tähän ajatukseen haluan keskittyä tänään. Kyse on historiankirjoituksesta, meille kerrotuista narratiiveista ja siitä, mihin suuntaan edistys kulkee – palaammeko ajassa taaksepäin vai etenemmekö valoisampaa tulevaisuutta kohden. Haluan tänään puheellani piirtää tasa-arvon aikajanaa, lempeydellä kyseenalaistaa ajatteluamme ja rohkaista toimintaan.

Minna Canth oli oman aikansa lasikattojen rikkoja. Kirjailija, mielipidevaikuttaja, ensimmäinen suomenkielinen sanomalehtinainen. Ensimmäinen nainen, joka sittemmin on saanut Suomeen vakiintuneen liputuspäivän.

Miksi silti suomalaisissa kouluissa luetaan niin kovin usein aikalaismiesten kirjoittamaa klassikkokirjallisuutta, kuten Juhani Ahoa ja Aleksis Kiveä? Aika moni suomalaislapsi osaa nimetä Seitsemän veljestä tai tuntee Rautatien, mutta kuinka monelle on tuttu vaikkapa Työmiehen vaimo? Voisiko esimerkiksi Mauri Kunnas tuoda myös naisten kirjoittamat klassikot lapsille tutuiksi koiraversioina? Koirien Kalevala ja Seitsemän koiraveljestä kun löytyvät niin monesta suomalaiskodista. Ehkä ensi vuonna esimerkiksi Runebergin päivänä muistamme kirjailijapariskunnasta molemmat osapuolet ja heidän tuotantonsa.

Historiamme on usein kirjoitettu miesnäkökulmasta ja naiset kulkevat mukana poikkeuksina esitettyinä, yksittäisinä liki mytologisina sankaritarhahmoina. Se on sääli, sillä läpi ihmiskunnan naiset ovat olleet mukana – on eri asia, miten heidät on nähty ja esitetty, mitä on jälkipolville kerrottu ja säilytetty. Lasikattojen rikkojat on syytä nostaa jalustalle, mutta haluaisin nähdä myös sen työn, mitä puolet väestöstämme on aina tehnyt.

Minna Canthin kerrotaan tutustuneen elämänsä loppupuoliskolla myös Suomen ensimmäiseen naisarkkitehti Wivi Lönniin. Havaintoni on, että me suomalaiset puhumme ylpeydellä Alvar Aallosta ja Eliel Saarisesta, mutta missä on ylpeys Wivi Lönnistä?

Ehkä kiinnostavin esimerkki onkin täällä Jyväskylässä, jossa Aallon suunnittelema kaunis kampusalue on laajasti tunnettu, mutta heti tässä vieressä oleva Lönnin suunnittelema Älylän alue on jäänyt vähemmälle huomiolle. Ehdottaisinkin, että te yliopistolaiset kierrätätte kauniin kampuksen lisäksi kansainväliset vieraat Älylässä, ylistäen ensimmäisen suomalaisen naisarkkitehdin kädenjälkeä. Samaa toivon Tampereella ja Helsingissä, joissa on paljon Lönnin suunnittelemaa upeaa arkkitehtuuria.

Wivi Lönnin kanssa läheisesti vaikuttanut Suomen ensimmäinen naispuolinen kauppaneuvos Hanna Parviainen on niin ikään syytä nostaa esille. Parviainen asui, opiskeli ja työskenteli pitkään täällä Jyväskylässä ja tuli aikanaan tunnetuksi saha- ja vaneriteollisuutta harjoittaneen Joh. Parviainen Oy:n johtajana ja Kiminki Oy:n toimitusjohtajana. Veljensä Walter Parviaisen kuoleman jälkeen Hanna Parviaisesta tuli vuonna 1925 Joh. Parviaisen tehtaiden omistaja ja johtokunnan puheenjohtaja. Vuonna 2020 suljettu tehdas oli pitkään UPM-Kymmenen omistuksessa ja näen, että Parviainen on johtanut aivan merkittävää metsäteollisuuden yritystä erittäin kiinnostavana aikana.

Kuinka moni täällä olevista on kuullut Hanna Parviaisesta?

Sen sijaan uskon, että aikalaiset Karl Fazer ja Heinrich G. F. Stockmann ovat varsin tunnettuja kauppaneuvoksia. Toimialat ovat toki erilaiset ja brändille luovutettu sukunimi lisää tunnettuutta, mutta saanette ajatuksestani kiinni.

Wivi Lönnin ja Hanna Parviaisen elämien aikana nähtiin monia tasa-arvon kannalta ratkaisevia uudistuksia. Suomeen saatiin maailman ensimmäisinä maina yleinen ja yhtäläinen äänioikeus ja vuonna 1907 ensimmäiset naiskansanedustajat. Miina Sillanpää oli yksi yhdeksästätoista Suomen ensimmäisestä naiskansanedustajasta ja 1926 Suomen ensimmäinen naispuolinen ministeri.

Sillanpään ja kansalaisvaikuttamisen kunniaksi vakiinnutetaan liputuspäivä ensi vuonna. Miksi vasta silloin? Yksittäisille miehille vakiinnutettuja liputuspäiviä on seitsemän, naisille yksi, Sillanpäästä tulee toinen. En tarkoita väheksyä korkealle arvostamieni miesten saavutuksia, vaan mietin sitä, milloin alamme arvostaa naisten vastaavia saavutuksia yhtä paljon. Mitä viestimme lapsillemme, pienille tytöillemme sillä, että seitsemän kertaa vuodessa salkoon nousee lippu miehen kunniaksi, ja naiselle kerran? Suositusten tasolla liputuspäiviä onneksi löytyy useammalle naiselle.

Hyvät kuulijat,

Siitä olen iloinen, että liputtamisen lisäksi voimme nostaa tietoisuutta muillakin keinoin. Iloitsin siitä, kun Helsinki vuonna 2014 nimesi puiston Tove Janssonin mukaan. Tove-elokuva on yksi lempielokuvistani ja muumit meidän perheen kestosuosikki, suomeksi ja ruotsiksi.

Jansson on Suomen käännetyin kirjailija ja kansainvälisesti huomattavan menestynyt kuvataiteilija, mutta silti hänen edelleen esimerkiksi Ylen Suurin suomalainen -äänestyksessä menee 17 miestä. Jansson lienee tunnetuimpia suomalaisia, jonka tavaramerkki muumit vain kasvattavat suosiotaan ja ovat vakiintunut osa Suomi-brändiä. Jokainen meistä tietää muumit, mutta muistammeko Toven?

I am sure all of us here know the Moomins. Moomins are one of the most iconic figures people associate with Finland. But how many of you are familiar with the life of the author of the Moomins?

Elisabeth Rehn oli Suomen ja koko Euroopan ensimmäinen naispuolinen puolustusministeri. Ulko-, turvallisuus- ja puolustuspolitiikka ovat pitkään olleet miehisiksi mielletyt politiikkasektorit. Sitä se on valitettavasti edelleenkin. Tämä on erikoista siitäkin perspektiivistä, että naiset ja lapset kärsivät sodista ja epävakaudesta huomattavasti, ja esimerkiksi naisiin ja lapsiin kohdistettu raaka seksuaalinen väkivalta on yksi sodankäynnin muodoista.

Rehnin kaudesta muistamme silti varmaankin parhaiten Popedan kappaleen Kersantti Karoliinan, jossa lauletaan: ”syytän sua Elisabeth Rehn / mun naiseni on kapiainen”, vaikka oikeasti meidän pitäisi muistaa Rehn siitä, miten merkittävä tasa-arvoteko naisille avattu varusmiespalvelus on ollut.

Olin teini-iässä ja nuori aikuinen Tarja Halosen presidenttikausien aikana. Muistan ne kysymykset, kun lapset miettivät, voisiko mieskin olla presidentti. Heille todellisuus oli sitä, että presidentti on nainen. Tämän muiston pidän mielessäni, kun törmään keskusteluun, onko representaatiolla väliä. Kaikkien sukupuolisten ja kaiken näköisten lasten tulee saada löytää samaistuttavia esikuvia, nähdä, että unelmoida voi mistä vain. Suomen historia on täynnä valkoisia miespresidenttejä, ja siihen rivistöön on edelleen tarve saada laajempaa diversiteettiä.

Itselleni on jäänyt mieleen Halosen toteamus siitä, miten lasikattojen rikkominen ei vielä auta, jos kukaan ei tule perässä. Keskustelimme Halosen kanssa tästä viimeksi viime viikolla Tarjan-päivänä ja sanoin, että on kaikkien tehtävä pitää kulkuväylät siisteinä sirpaleista. Tähän siistimis- ja ylläpitotyöhön kutsun aivan kaikki sukupuolesta riippumatta mukaan.

Rakkaat tieteen ja tutkimuksen ystävät,

Yliopistomaailma sai odotetun uutisen, kun Sari Lindblom nousi Helsingin yliopiston rehtoriksi kahdensadan miesrehtorin jälkeen. Toivon, että Sarin myötä uusi tasa-arvoisempi aikakausi jatkuu myös akateemisessa maailmassa. Saatte olla täällä Jyväskylässä ylpeitä omasta historiastanne edelläkävijöinä, valittiinhan professori Aino Sallinen Jyväskylän rehtoriksi 30 vuotta sitten. Sallinen oli vuonna 1992 koko Pohjoismaiden toinen naispuolinen rehtori yliopiston johdossa.

Otti 122 vuotta, että ensimmäisen naisylioppilaan jälkeen saatiin nainen yliopiston johtoon. Yliopisto on instituutiona ja historialtaan miehinen. Nykyään opiskelijoiden sisäänoton suhteen sukupuolten tasa-arvo on melko tasainen, mutta mitä ylemmäs akateemisilla askelmilla noustaan, sitä miehisemmäksi näkymä käy. Vain kolmasosa professoreista on naisia, vaikka opiskelijoista naisten osuus on kasvanut koko ajan, ollen nyt jopa hienoinen enemmistö. Haastan koko suomalaisen korkeakoulukentän siihen, että jokainen korkeakoulun ovista kävelevä yksilö tulee kohdelluksi tasa-arvoisesti ja kannustavasti. Sivistyksen ylläpitäminen ja tutkimuksen tuominen yhteiskunnan hyväksi on niin arvokasta, ettemme voi jättää sitä epätasapainon tilaan.

Olen Suomen ensimmäinen pakolaistaustainen ja afgaani kansanedustaja, sekä myös nykyisessä työssäni apulaispormestarina ensimmäinen tällä taustalla. Tiedostan, että moni pitää minua lasikattojen rikkojana, mutta itse haluaisin kysyä, montako kertaa se katto pitäisi rikkoa? Kuka sen aina rakentaa uudelleen ja miksi?

On totta, että naisena ja pakolaisena minulla on aina ollut oma taakkani kannettavana. Luulen, että me tämän päivän naiset joudumme kantamaan historian taakkaa myös sikäli, ettei meitä edeltäneistä uroteoista olla tarpeeksi tietoisia, eikä yhteiskuntamme tunnusta niiden arvokkuutta riittävällä tavalla. Muutos on tarpeen, se ei ole helppo, ja kutsun kaikki mukaan työhön niiden ajatusten perusteella, joita olen kanssanne tänään jakanut.

Tasa-arvoaktivistit ovat valitettavasti aina joutuneet kohtaamaan vastustusta ja maalitusta, oli kyseessä sitten 1800-luvun naisasialiikkeen edustajat tai 2020-luvun neljännen aallon feministit. Puhuimme naisten asemasta sitten tasa-arvon tai feminismin termein, ei vastakkainasettelulle ole sijaa. Naisten aseman koheneminen ei vähennä kenenkään oikeuksia; tasa-arvo ei ole piirakka, jonka paloja pitäisi jakaa. Jos naisten aseman koheneminen tuntuu miesten oikeuksien rajaamiselta, on hyvä pysähtyä miettimään, onko kyseessä oikeudet vai valta-aseman vääristynyt keskittyminen. Naiset eivät halua kostoa, naiset haluavat tasa-arvoa.

Spice girls. Huulipunahallitus. Sokoksen kassa. Sukkahousuhallitus.

Näillä termein sosiaalisessa mediassa on kutsuttu Suomen nykyistä hallitusta, jota johtaa kansainvälisesti laajalti noteerattu pääministeri Marin. Politiikassa kritiikkiin ja koviinkin sanoihin on totuttava, se kuuluu koreografiaan, mutta samalla on nähtävä ero poliittisen kritiikin ja sukupuolittuneen vihapuheen välillä. Sipilän hallituksen tilaama Nato-raportti kertoo Suomen nykyisen hallituksen olevan poikkeuksellisen vihakampanjan kohde somessa.

Vihapuhe on itsessään väärin, mutta erityisen huolestunut olen sen vaikutuksesta demokratiaan. 28 prosenttia vihapuheen kohteeksi joutuneista päätöksentekijöistä kokee halunsa osallistua poliittiseen päätöksentekoon vähentyneen. Jos kovaan kritiikkiin tottuneet poliitikot eivät jaksa vihapuheen luomaa ilmapiirä, miten poliittinen päätöksenteko voisi houkutella muita mukaan? Miksi esimerkiksi haavoittuvaan asemaan jo valmiiksi kuuluvat ihmiset, kuten sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöt, lähtisivät politiikkaan, jos pelkkä naiseus aiheuttaa valtavan vihan purkauksen?

Toimiakseen demokratia tarvitsee jokaista. Toimimattomista demokratioista meillä on liikaa surullisia esimerkkejä.

Minulla on kaksi kotimaata. Afganistan, jossa synnyin, ja Suomi, jossa sain mahdollisuudet. Seuraan äärimmäisen surullisena kehityskulkua, jonka raakalaismainen Talibanin hallinto on toiseen kotimaahani tuonut.

Vuosikymmenten ajan naiset osallistuivat yhteiskuntaan kouluttautuen, työskennellen, kukin omalla tavallaan. Nyt naiset on verhottu takaisin burkhiin, teljetty koteihin, eikä mikään maailman sopimuksista tai säännöistä ole kyennyt auttamaan Talibanin hirmuhallinnon alla eläviä naisia, tyttöjä tai lapsia. Viime viikolla Taliban sulki naisten turvakodit, ja nyt hätää paetaan ulos kaduille.

YK:n juuri julkaiseman raportin mukaan Afganistanissa on vallalla musertava inhimillinen ja taloudellinen kriisi. Ennen viime loppukesän eskaloitumista liki viisi miljoonaa tyttöä oli vaarassa jäädä koulutuksen ulkopuolelle, nyt heitä on lähes kahdeksan miljoonaa lisää. Koulutus on avain tulevaisuuteen ja nyt ilman tätä avainta, jopa konkreettisten lukkojen taakse, on jäämässä miljoonittain tyttöjä.

Uusien kriisien syntyessä aiemmat kriisit usein unohtuvat. Me emme saa unohtaa Afganistania, emme muitakaan kriisialueita. Niissä jokaisessa on paljon työtä tehtävänä, ja haluan muistuttaa kaikkia meitä tasa-arvotyön tärkeydestä – jotta kulkisimme valoa kohden, emmekä takaisin pimeään menneisyyteen.

As the first-ever Member of the Finnish Parliament from a refugee background, and now as the Deputy Mayor of our capital, I feel like I serve two countries: Afghanistan, where I was born, and Finland, to which I owe my gratitude for making my family feel welcome. Finland is my home now, but Afghanistan will always remain dear to me. The crisis, which the country is now facing, breaks my heart. Not only do we need to do more, we also need to prevent such escalations from happening. No child should ever have to flee their home and that is one of the fundamental reasons why work around equality is still urgently needed.

”Naiskysymys ei ole ainoastaan naiskysymys vaan ihmiskunnan kysymys”.

Koko ihmiskunnan tulevaisuus riippuu siitä, miten puolta väestöstämme kohdellaan, miten meidät nähdään ja näytetään, mitkä mahdollisuudet meille annetaan. On hyvin epäreilua, että tyttöjen ja naisten kohdalla kyse on usein siitä, miten miehet meihin suhtautuvat, miten he meitä määrittävät, miten he huomioivat meidän oikeutemme. Toivon, että suomalainen tasa-arvo, jossa naiset määrittävät itse itsensä, itse oikeutensa ja itse mahdollisuutensa, leviäisi laajalti kansainvälisesti arvostetuksi vertailukohdaksi. Me Helsingin kaupungilla teemme jatkuvasti systemaattista työtä sen eteen, että tasa-arvo etenee niin henkilöstömme keskuudessa kuin kaupunkilaisille tarjoamissamme palveluissakin.

History shows that the more equal a country is, the less likely it ends up being a part of war. The World Bank has written: Higher gender equality corresponds with a country’s lower likelihood of using military force to resolve disputes with other countries. The severity of violence used in an international conflict decreases with higher gender equality. That is why we need to embrace the women in history, the women who are here now, and the women to come. They are a central factor in building peace.

Historian kulkua emme voi muuttaa, mutta sen kirjoituksen voimme uudistaa. Tulevaisuutta emme ole vielä kirjoittaneet ja suunta on avoin. Toivon, että tulevaisuuden lähdekirjallisuudeksi laajennamme lukemistoa ja katsomme rohkeasti kohti tasa-arvoista tavoitetta.

I wish you all the best with your efforts in pursuing equality and justice in everything you do in your lives.

Lopuksi haluan toivottaa teille kaikille oikeudenmukaista, yhdenvertaista ja tasa-arvoista juhlaa.