Nasima

Olin 5-vuotias kun lähdimme Afganistanista vuonna 1989. Isäni siirtyi silloin diplomaatiksi Moskovaan. Vuonna 1992 vallanvaihto Afganistanissa mullisti elämämme. Seurasi uusi verinen sota ja ovet vanhaan kotimaahani sulkeutuivat. Pakenimme Suomeen.

Nelihenkinen perheemme asui aluksi Rovaniemellä, jonka jälkeen muutimme Helsinkiin 1993. Lukion jälkeen lähdin tekemään pakolaisten parissa töitä. Työskentelin afgaanipakolaisten parissa Tanskassa kansainvälisen siirtolaisuusjärjestön IOM:n leivissä. Suomeen palattuani työskentelin Mannerheimin lastensuojeluliitossa kunniaväkivaltaan liittyvässä hankkeessa.

Viisi vuotta sitten aloitin Monika-Naiset -liitossa Monikulttuurisen Voimavarakeskuksen asiakasohjaajana. Työssäni opastin naisia arkisissa asioissa. Kävimme yhdessä ruokaostoksilla ja asioimassa viranomaisten kanssa. Mukavien arkisten toimien lisäksi työhöni kuului myös synkempi puoli: autoin pahoinpideltyjä maahanmuuttajanaisia lääkäriin, turvakotiin ja tekemään rikosilmoituksia. Vaikeimmissa tapauksissa istuin heidän kanssaan myös oikeudenkäynneissä. Tämän tehtävän jälkeen toimin MoniNaiset -Talo-hankkeen projektipäällikkönä tukien maahanmuuttajanaisten pääsyä sisälle suomalaiseen yhteiskuntaan, kieleen ja tapoihin. Nykyisin toimin Monika-Naisten -liiton puheenjohtajana.

Pikkutyttönä kuuntelin ja ihailin isääni, joka puhui kansastaan, maastaan ja hyvinvoinnista. Yläasteella ollessani päätin lähteä mukaan poliittiseen toimintaan. Itsetutkiskelu ja omien arvojen pohtiminen auttoivat tekemään valinnan: SDP tuntui silloin ja tuntuu edelleen siltä puolueelta, jonka kautta haluan tehdä työtä Suomen eteen.

Olen vaikuttunut siitä tarmosta, jolla suomalaiset ovat auttaneet todellisessa hädässä olevia ihmisiä vuosien saatossa. Erilaisia ihmiskohtaloita nähneenä olen varma siitä, ettei yksikään suomalainen jättäisi auttavaa kättään ojentamatta ihmiselle todellisen hädän edessä.

Suomalaisuus merkitsee minulle turvallisuutta ja tasapainoa. Monet lähtevät ulkomaille saadakseen elämyksiä, mutta minä saan riittävästi kokemuksia kotimaassanikin. Suomesta on myös helppo puhua ulkomailla, ja maastamme voi olla ylpeä. Se merkitsee minulle todella paljon. Toivottavasti kukaan ei pidä itsestäänselvyytenä sitä kaikkea hyvää, mitä meillä täällä on. Se on tullut kovalla työllä ja se säilyy vain työtä jatkamalla. Olen myös ylpeä juuristani ja taustastani. Afganistanilaisuus on joka päivä läsnä elämässäni niin perheeni kuin kieleni kautta.

Olen ollut nyt pari vuotta täysipäiväisesti mukana politiikassa kansanedustajana sekä Helsingin kaupunginvaltuutettuna. Sinä aikana olen tavannut erittäin lahjakkaita ja osaavia ihmisiä. Heiltä on tarttunut mukaan arvokkaita oppeja ja tärkeää tietoa. Tärkeimmät kohtaamiset ovat kuitenkin tapahtuneet toreilla, kaduilla ja kahviloissa ympäri Suomea. Ihmisten tuki ja kannustus ovat lisänneet uskoa itseeni ja samalla vahvistaneet haluani parantaa ihmisten arjessaan kokemia epäkohtia. Siksi olen ehdolla kuntavaaleissa 2017.