Joulurauhaa saadaan vielä odottaa

Kävin katsomassa Kiasmassa esillä olevan Meeri Koutaniemen ja Arman Alizadin Pahan jälkeen –näyttelyn, joka sisälsi raastavia tarinoita maailman pahuudesta, mutta toisaalta selviytymisestä. Näyttely kiteytti hyvin tuntemukseni. Niin poliitikkona, suomalaisena kuin äitinäkin olen viime aikoina kokenut suurta huolta maailman menosta ja siitä, mihin suuntaan se on tällä hetkellä menossa.

Maailmanrauhassa emme ole onnistuneet. Toki pidemmän aikavälin tarkastelu osoittaa, että tämä vuosikymmen ei läheskään kuulu konfliktien määrässä historiamme kärkeen. Kun katsoo pelkkiä tilastoja, voi konfliktien määrän todeta vähentyneen. Olemmehan esimerkiksi välttäneet kolmannen maailmansodan. Kuitenkin, kun nykytilaa tarkastellaan aikalaisen silmin, maailmanrauha näyttää kaukaiselta.

Esimerkiksi Syyrian sodan uhrien määrän on arvioitu olevan jo noin 400,000 menehtynyttä. Iso osa heistä on viattomia, lapsia tai vanhempia. Taannoin sosiaalisessa mediassa levinnyt pienen Omranin kuva kertoo tilanteen epäinhimillisyydestä. Kriisialueen lapset kärsivät sodan todistajina myös lieveilmiöistä kuten köyhyydestä ja koulutien keskeytymisestä. Lukuisilta on riistetty lapsuus, nuoruus ja mahdollisuus kouluttautua.

Kriisejä tuntuu myös olevan enemmän, kuin mihin yhteisömme ehtii keskittyä. Kun esimerkiksi Ukrainan kriisi oli otsikoissa, oli liian helppoa unohtaa Saharan eteläpuolisen Afrikan ongelmat. Valitettavasti pahaa tapahtuu niin paljon, että sitä on vaikea käsitellä.

Toisen maailmansodan aikaan verrattuna suuri muutos on tapahtunut ihmisten tietoisuudessa. Nyky-yhteiskunnassa tieto sodan kauheuksista saadaan leviämään kaikkialle. Vaikka Aleppon lasten kohtalot saattavat länsimaisen yhteisön näkökulmasta tuntua kaukaisilta, niiltä on mahdoton sulkea silmiään. Tämä tekee entistä näkyvämmäksi ilmiön nimeltään välinpitämättömyys.

Aikana, jolloin apua tarvitaan kaikista eniten, emme voi sulkea silmiämme kriisiltä. Kaikkien poliittisten toimijoiden tulisikin huolehtia, ettei historia pääse toistamaan itseään. Tämä edellyttää turvallisuusuhkien ottamista vakavasti, mutta myös pelon hallintaa. Happohyökkäyksen kohteeksi joutunut nainen näyttelyssä ei tuijota katsojaa pelokkaasti, pikemminkin määrätietoisesti. Seinälle on kirjoitettu lainaus siitä, miksi naisen muka pitäisi peittää kasvonsa. Eihän hän ole tehnyt mitään väärää.

(Julkaistu Lippu-lehdessä 4/16)