Hei hei mitä kuuluu?

Ystävänpäivä on se päivä, joka saa ihmiset muistamaan rakkaitaan ja ystäviään. Mutta mitä ystävänpäivä tarkoittaa yksinäisille, joilla ei ole läheistä kenelle toivottaa hyvää ystävänpäivää ja joutuu olemaan yksin?

Viidesosa suomalaisista tuntee itsensä yksinäiseksi, mutta kuka tahansa meistä voi olla toisinaan yksinäinen. Yksinäisyydessä ei ole pelkästään kyse siitä, että olisi ilman ystäviä. Yksinäisyys voi johtua monista eri syistä ja voi altistaa esimerkiksi sairauksille ja päihteiden käytölle sekä aiheuttaa masennusta. Yksinäisyys voi pahimmillaan syrjäyttää ihmisen yhteiskunnasta.

Yksinäisyystutkija ja terveys- ja hyvinvointipolitiikan professori Juho Saari on todennut, että työpaikoilla on myös yksinäisiä ihmisiä, mutta niistä ei vaan uskalleta puhua ja toiset eivät välttämättä osaa ajatella työkaverinsa olevan yksinäinen. Työkaverin tervehtiminen on helppo keino sekä lievittää toisen yksinäisyyttä että vaikuttaa työpaikan työhyvinvointiin. Monessa päiväkodissa ja kerhoissa toimitaan näin. Mitä, jos sinä aloittaisit tämän myös työpaikalla? Ei jäätäisi odottamaan, että kirkko, yhteiskunta tai jonkun ihmisen lähipiiri on aina se, joka auttaa. Sen sijaan otetaan asenne, että jokainen meistä voi tehdä jotain. Lasten leikkipuistoissa voi nähdä miten otetaan toiset mukaan leikkiin. Siinä ei katsota ihonväriä, ulkoilutakin merkkiä tai pyydetä lisätietoa perhetaustasta. Sitä sännätään mukaan vaan. Ehkä tuollaisella asenteella me kaikki voisimme paremmin.

Yksinäisyyden poistaminen on tärkeää ja välttämätöntä. Köyhyys ja yksinäisyys kulkevat käsi kädessä ja tilastojen mukaan köyhyys periytyy voimakkaasti sukupolvelta toiselle. Mutta onko yksinäisyyden poistamisessa loppujen lopuksi kyse rahasta? Suomessa on esimerkiksi eri järjestöjä ja erilaista ystävyystoimintaa, joiden kautta voi hakea apua yksinäisyyden poistamiseen. Mutta meistä jokainen voi auttaa myös arjessa pienillä teoilla. Mitä, jos tänään muistaisit esimerkiksi tervehdyksellä heitä, joita kohtaat päivittäin arjessasi?