Kirjoittajan arkisto

Rasistien ääniharava on jo selvillä

Jussi Halla-aho kirjoitti Pariisin iskujen jälkeen blogitekstin, jonka tarkoituksena on saada ihmiset vihaamaan ja pelkäämään islaminuskoisia. Samoja myrkyllisiä sanoja viljeli myös Perussuomalaisten Juho Eerola, jonka mukaan suurin osa Suomen muslimeista elää tulonsiirtojen varassa. Pelkkään uskontoon pohjautuvia tilastoja ei Suomessa tietenkään tehdä, mutta siitä huolimatta Eerola esitti väitteensä faktana. Nykyisin tärkein sota käydään ihmisten mielissä mielikuvilla. […]

Jouluvalojen takana asuu yksinäisyys

Joulu on yhdessäolon aikaa. Se on aikaa, jolloin tavataan sukulaisia ja ystäviä, lähetetään kortteja ja tervehdyksiä ja hankitaan lahjoja suvun lapsille. Perheen ja läheisten merkityksen korostaminen ja juhlistaminen on parhaimmillaan ihanaa aikaa. Mutta heille meistä, joiden suku ja ystävät ovat kaukana, kenties jo siirtyneet ajasta iäisyyteen, joulu voi muodostua koettelemukseksi. Helppoa ei ole silloinkaan, kun […]

Oreck, we could make a perfect baby!

Yhdysvaltain suurlähettiläs Bruce Oreck kertoi Helsingin Sanomissa, että hänen mielestään Suomi kahlitsee itsensä järjettömillä säännöillä. Hän kertoi rakastavansa Suomea, mutta hänen mielestään maassa ei ole kaikki kunnossa. Maan vaivoihin hän tarjoaa viittä lääkettä. Useat Oreckin viidestä lääkkeestä ovat hyviä, mutta pikemminkin laastareita kuin taudinparantajia. On totta, että kansakuntaamme  tarvitsee yhteisen tarinan. Tarinan, joka meillä on […]